Ihmiselle tulee aina silloin tällöin kausia, jolloin hän kyllästyy elämäänsä, kokee itsensä tyhjäksi ja hylätyksi. Ihminen joutuu pimeyteen, joka tuntuu aluksi sietämättömältä. Perinteisten kristillisten kirkkojen sielun hoitajat ovat yksimielisiä siitä, että ihminen johdetaan elämänsä pimeisiin käytäviin, jotta hän voisi saada näkyviinsä ”ainoan tarpeellisen”...
...Pappina ja psykoterapeuttina toiminut Wikström hahmottelee sisäistä tietä, jonka ihminen kulkee matkallaan kohti pyhää.
(takakannesta)
***
Eräs ystäväni suositteli minulle tätä kirjaa eräässä elämänvaiheessa. Kirjastosta kirjan sitten bongasin, mutta tykästyin siinä määrin, että teos oli omiin "kokoelmiinkin" saatava. Hankinta kannatti, tässä kirja, joka kestää taatusti vaikka sata lukukertaa.
Kerronta ei ole helppoa, varsinkin kirjan osa I on aika teoreettista pohdintaa koskien mm. hengellistä ohjausta, moniarvoisuutta ja hengellisyyttä, hengellistä kypsymistä ja psykologiaa. Owe toteaakin johdannossa, että kirja olisi hyvä aloittaa luvusta II ("mikä pakko kirjoja on lukea luku luvulta alusta loppuun?"). Luku 2 on huomattavasti edellistä käytännöllisempää tekstiä. Jotkut osiot ehkä hiukan hitaammin avautuvia, ja vaativatkin mielellään paneutumista ja useampia lukukertoja (ainakin minulle :):
Kirjassa on ihania ajatelmia ja runoja! Wikströmin teksti on pohdiskelevaa ja haastaa keskustelemaan kirjailijan, itsensä, ja ennen kaikkea Jumalan kanssa. Tämän tyyliin kirjat uppoavat minuun ja varmaan moniin muihinkin, koska käsittäkseni teos on jonkinlainen klassikko.
Viimeisessä luvussa käsitellään kiinnostavalla tavalla hengellistä kasvua, joka menee yleensä ihmisillä kohtalaisen saman kaavan mukaan. Näitä ovat kaipaus, esimaku, parannus, armo ja joillain ihmisillä päälle yö, valo, vaellus. Jokaiseen kohtaan paneudutaan ja annetaan ohjeitakin heille, jotka näissä vaiheissa elävät.
Mielenkiintoista ja hengellisesti kasvattavaa luettavaa. Lämmöllä suosittelen!
(Ja kiitos kirjailijalle ihanasta nimestä, jonka "varastin" blogiin :)
